lauantai 28. huhtikuuta 2007

AJATELLA

Aina on ollut baareja tai muita paikkoja, joissa ihminen voi nauttia päätäsekoittavia kalliita juomia ja tavata ihmisiä toivoen, että joku tulisi ja kertoisi välittävänsä sinusta. Vaikka maailma olisi täydellinen, niin kuin se nyt sattumalta oli, olisi tämä yhä sekavaa ja vaikeaa.
Nytkin nainen ihmetteli miksi hän oli tilannut keltaisen juuri tänä iltana kun edessä istui sattumalta täydellinen mies, jollaisesta hän oli haaveillut viimeiset viisikymmentä vuotta. Keltainen sekoitti pään, poisti estoja ja palautti vuosituhansia vanhan "sh" -äänteen puheeseen. Mies ei tästä näyttänyt välittävän vaan kuunteli kaikessa rauhassa naisen estotonta sössötystä ja nyökkäili siemaillessaan sinistä juomaa, jonka vaikutus on tunnetusti vain piristävä.
Nainen kamppaili saadakseen ajatuksensa kasaan, seuraavaksi hänkin tilaisi sinisen tai vihreän, mutta nyt täytyisi lörpötellä tyhjänpäiväisiä, että mies ei ehtisi kadota.
- Taiteilija vai töissä?
Kysyi nainen jotain sanoakseen.
- Töissä.
Vastasi mies ja hymyili. Nainen hämmästyi, miehessä täytyy olla jotain vikaa, sillä ei kukaan täysjärkinen tee töitä. Mies vaikutti kuitenkin hyvinkin täysjärkiseltä, jopa syötävän herkulliselta, herkältä ja älykkäältä. Silmissä oli älykäs katse, joka kertoi että mies ymmärsi. Mitä mies ymmärsi sitä nainen ei tiennyt.
- Mitä teet?
- Olen poliisi.
Nainen oli aina kuvitellut, että poliiseja olisi vain telen aivottomissa viihdesarjoissa, miehen täytyi pitää häntä pilkkanaan.
- Etkä ole, et edes näytä poliisilta.
- Miltä poliisit sitten näyttävät.
- En tiedä, isoilta ja rumilta kai.
- No en minä ainakaan ole iso.
- Odota, käyn hakemassa uuden juoman..
Nainen poistui vessaan, jossa korjasi suurella ammattitaidolla meikkiään. Hän oli kosmetiikka konsultti, erikoisalanaan luomien tekeminen. Joillekin ökyrikkaille hän oli joskus valmistanut myös arpia. Täydellisten ihmisten yhteiskunnassa ainut keino erottua olivat kauneusvirheet. Nyt kaksi hienoa luomea, jotka hän oli valmistanut tätä iltaa varten näyttivät rumilta ja suttuisilta ja hän päätti pestä ne pois koska miehellekään ei sellaisia ollut. Mies oli ainutlaatuisen ihana. Mies osasi sanoa juuri oikeat asiat, aivan kuin hän osaisi lukea ajatuksia.
Nainen palasi pöytään baaritiskin kautta, hän tilasi itselleen sini-vihreän selventääkseen päätään. Olisipa mies ottanut vuorostaan keltaisen. Pöydässä mies odotti itsevarman ja rennon näköisenä kädessään lasi keltaista, aivan kuten nainen oli toivonut.
Keskustelu jatkuu:
- No, mitä poliisit sitten tekevät?
-Ylläpitävät järjestystä kaiketi.
- Eikö se säily sitten pitämättä?
- Kyllä kai, mutta varmuuden vuoksi meitä on vielä muutama.
- No, mitä te sitten teette, noin ihan oikeasti.
- Ei paljon mitään, valvotaan vaan.
- Valvotte mitä?
- Se on vähän niin kuin salaisuus.
- Minä olen taiteilija, haluatko kuulla työstäni?
- Tottakai.
Ja mies kuunteli ja kysyi juuri oikeat kysymykset, ne naiselle tärkeät, jotka kertoivat naiselle, että mies ymmärsi ja käsitti mitä nainen halusi työllään sanoa.
Keskustelu jatkui valomerkkiin asti ja vielä paljon pitempäänkin. Rakastajana mies ylitti kaikki odotukset, aivan kuin mies osaisi lukea ajatuksia.
Intohimoista yötä seurasi monta samanlaista yötä ja monta ihanaa päivää. Yhdessäolo johti yhteen muuttoon ja valtion vahvistamaan parisuhteeseen. Parisuhdetta seurasi lapsi. Ja kaiken aikaa mies oli täydellinen, mies tuntui aistivan niin lapsen kuin naisen mielialat ja mielihalut. Hääpäivät ja syntymäpäivät mies tuntui muistavan aina. Elämä on täydellistä. Mies kävi kerran kuussa poliisitoimistossa töissä antamassa raportin, muttei kuitenkaan suostunut puhumaan työstään, koska se oli salaista muttei kovin mielenkiintoista.
Nainen jatkoi taiteiluaan vailla merkittävää menestystä, itse asiassa vain mies tuntui ymmärtävän mitä hän taiteellisilla produktiollaan halusi sanoa.
Mies oli juuri antamassa poliisitoimistossa kuukausiraporttiaan kun telen uutisissa kerrottiin poliisista, "... tutkimustemme mukaan poliisi on palkannut useita telepaatteja valvomaan kansalaisia yhteiskuntarauhan säilyt.. Krtz LÄHETYS KESKEYTETÄÄN...". Ja seuraavaksi urheilua.
Naisen mielessä välähti ja kaikki oli äkkiä selvää.
Mies saapui kotiin , iloisena niin kuin aina. Naisen kattamassa kahvipöydässä vallitsi jäätävä hiljaisuus. Mies katsoi naista silmiin ja nainen tunsi kuinka mies luki hänen ajatuksiaan. Hirveää. Mies luki hänen ajatuksiaan.
Mies katkaisi hiljaisuuden sanoen: "Voi kun et olisi katsonut teleä tänään". Nainen tajusi, että miehen tehtävät olivat erittäin salaisia. Kenties miehen tuli nyt poistaa hänet.
- Miten niin?
- Minulla olisi ollut kaksi teatterilippua.
Pilaileeko mies? Tietääkö hän, että minä tiedän. Vai onko kaikki vain minun kuvitelmaa.
Illalla teatterissa nainen tunsi epäilystensä häipyvän. Kenties hän oli kuvitellut koko uutisen, pelko alkoi häipyä ja kaikki oli nyt niin kuin aikaisemminkin.
Voi kun mies ottaisi minua kädestä kiinni ja suutelisi minua poskelle.
Mies otti vaimoaan kädestä kiinni ja suuteli häntä poskelle.

torstai 26. huhtikuuta 2007

ÄIDIN TYTTÖ

En tiedä koska kaikki alkoi, ensin ei ollut mitään ja vähän myöhemmin oli kaikki.
Laulussa oli kaikki ja kaikki oli laulussa. En tiedä oliko laulu ennen minua, mutta laulun mukaan laulu oli ollut aina. Ja kaikki oli laulussa.
Laulun lisäksi on emä. Emä laulaa ja kun emä joskus lakkaa laulamasta muutun minä emäksi ja aloitan vuorostani laulun. Näin on aina.
Meitä on kaksi, musta ja valkoinen. Minusta tulee emä joten olen valkoinen. Vieressäni on musta, musta ei ymmärrä laulua, mutta se tietää kyllä olevansa musta. Mustat lähtevät aikaisin. Mustan tehtävä on hakea ruokaa. Ajan kuluttua musta ei enää jaksa. Niin se on.
Emäni laulaa minulle ja ruokkii minua. Maitiainen tulee emästä ja täyttä vatsan laulu tulee emästä korviini ja täyttää mieleni.
Emäni on pian loppu ja minusta tulee emä.
***
Korkealla planeetan yläpuolella leijuu avaruusalus. Avaruusaluksessa mies seuraa huolissaan naisen elintoiminnoista kertovaa monitoria. Kaikki muu on kunnossa, mutta aivokäyrä vaikutta käsittämättömältä. Se ei ole uutta vaan viimeiset kaksi viikkoa on tilanne ollut käsittämättömän vakaa. Ehkä tämä kaikki johtuu tästä kirotusta planeetasta, jossa ei ole päivää eikä yötä. Planeetan vuosi ja vuorokausi ovat täsmälleen yhtä pitkät ja aurinko paistaa aina samaan kohtaan täysin samalla intensiteetillä. Ei ole vuodenaikoja, ei säävaihteluita eikä mitään joka kertoisi ajan kulumisesta. Ainut joka kertoo miehelle ajan kulumisesta on aluksen tietokoneen kello ja sekin tuntuu hidastuvan koko ajan.
Nainen voi kuitenkin hyvin ja häntä ei saa herättää ennen kuin kahden viikon kuluttua.
Mies ei muista koska hän on viimeksi nukkunut. Tällä planeetalla ei voi nukkua, mutta jatkuva torkkuminen korvaa kunnon yöunen.
***
Minä olen nyt emä. Osaan laulun. Musta pyörähti päälläni ja lähti etsimään ruokaa. Minä odotan. Aloitan laulun valkoinen ja musta odottavat sisälläni ja kuulevat jo.
***
Mies on käynyt jälleen lääkekaapilla havaitakseen vain, että unilääkkeet ovat edelleen lopussa. Hän ei enää jaksanut tuijottaa monitoreja jotka eivät olleet muuttuneet koko aikana. Hän oli unenpuutteen, ikävän ja huolen takia sairas. Ruoka ei enää pysynyt sisällä, mutta hän päätti odottaa, koska nainen oli niin vannottanut. Hän oli ennenkin joutunut odottamaan matkan aikana ja hän tiesi hyvin, että mikään ei voisi mennä pieleen. Kaikki oli kuitenkin nyt erilaista sillä nainen oli nyt raskaana, viimeisillään. Hän päätti kuitenkin odottaa vielä viikon, koska oli niin luvannut.
***
Musta ja valkoinen ovat syntyneet. Laulan kuten oma emäni. Musta ja valkoinen kasvavat nopeasti ja maitiainen alkaa olla lopussa. Oman mustani pitäisi palata pian.
***
Mies nukkuu ja näkee levotonta unta.
***
Musta on myöhässä ja maitiainen on loppumaisillaan. Säännöstelen sitä ja annan sitä vain valkoiselle. Vain valkoinen on tärkeä. Syön viimeiset palat omaa emääni ja odotan, mutta lauluni jatkuu koko ajan. Laulu on aina.
***
Mies herää tokkuraisena ja ajattelee, mikä typerä tapa viettää häämatkaa. Toisaalta tämä oli ollut hänen ideansa ja nainen oli aluksi vastustanut sitä. Aluksi kaikki oli ollut mukavaa ja hän oli nauttinut tripeistään, mutta suunnittelematon spontaani raskaus oli vaatinut matkan lyhentämistä. Nainen oli kuitenkin halunnut yhdelle tripille. Mies päätti odottaa vielä yhden päivän.
***
Iso-Musta palasi vihdoin, pulskana ja hyvinvoivana. Se katsoi minun silmiini ja kellistyi eteeni. Puren kaulapoimun auki niin kuin laulu kertoo ja imen elämän itseeni. Outo värisyttävä tunne kulkee lävitseni, tästä tunteesta laulu ei ollut maininnut. Musta ja valkoinen voivat hyvin. Kaikki on hyvin: Laulu jatkuu niin kuin sen pitääkin, mutta minulla on outo olo ikään kuin jokin olisi väärin, perusteellisen väärin. Laulu kuulostaa pahalta vaikka tiedänkin sen olevan oikein. Minun on ikävä omaa mustaani ja sen liha maistuu pilaantuneelta.
Valkoinen katsoo minua nälkäisenä.
***
Mies ei enää jaksa odottaa, vaan käynnistää palautus ohjelman. Kestäisi vielä noin puoli tuntia ja nainen heräisi ja kotimatka voisi alkaa. Puoli tuntia on pitkä aika kun sen kulumista ei huomaa muusta kuin näyttöruudun piirtämistä kirkkaista numeroista. Tietokoneen näyttämä aika ei ole oikeata aikaa, se on vain kaksiulotteinen visio siitä ajasta joka oikeasti kulkee maanpäällä. Maanpäälinen aika on kaunista ja hyvää, se saa syksyiset lehdet kohisemaan. Mies odotaa.
***
Kaikki on väärin, valkoinen ja musta alkavat näyttä limapalloilta jotka himoiten tuijottavat lihaani. En jaksa enää laulaa ja se tuntuu hämmentävän valkoista. Minun on ikävä jotain mitä en muista, jotain mitä laulussa ei mainita. Mielessäni vilkkuvat sekavina kuvat joissa ei ole mitään järkeä. Kuvissa esiintyy usein outo kaksijalkainen jonka kuva saa aikaan lämpimiä väristyksiä.
Maitiaista ei tule enää ja valkoinen on alkanut syömään minua. Samalla hetkellä tajuan kuolevani ja ajattelen miestäni. Mies...
... mies... minulla on mies, minä muistan kaiken. Ajattelen miestäni ja laulan uuden laulun. ***
Olemme matkalla kotiin. Vaimoni on ollut jotenkin omituinen herättyään hän kertoo kaiken olevan hyvin ja että planeetalla oli ollut ihan kivaa. No en minäkään ollut kertonut kaikkea siitä mitä nymfien planeetalla oli tapahtunut. Ikävä on kuitenkin poissa ja eron jälkeen ymmärrän yhä selvemmin kuinka paljon vaimoani rakastan, joten tämä matka oli ollut hyvä idea. Maapallolla kaikki on niin hyvin, että seikkailuja ei löydä juuri muualta kuin vierailta planeetoilta. Sielun siirtäminen vieraaseen elämän muotoon on suurin seikkailu mitä kuvitella saattaa. Vaimon aika on kohta täysi, me emme millään ehdi kotiin ennen lapsen syntymää.
***
Lapsemme on nyt viikon vanha, kaunis, suloinen ja täydellinen. Ainut vika on se että se huutaa. Maapallolla meillä olisi kaikki tekniikka sen rauhoittamiseksi, mutta tässä surkeassa aluksessa ainut keino on pitää sitä sylissä ja puhella sille rauhallisesti. Mies on yhä sekaisin kaikista nappaamistaan unilääkkeistä ja hänestä ei ole juuri apua.
Mies nukkuu kaula paljaana ja näen veren kiertävän hänen suonissaan. Lapsen huuto sattuu korviini. Alan hyräilemään laulua mielessäni peittääkseni sen.
Laulu ottaa vallan ja näen miehen sellaisena kuin hän on, sellaisena kuin se laulussa kerrotaan. Kaulasuoni sykkii yhä taajempaan. Tunnen omien hampaideni terävyyden. Lapsi huutaa, sen on varmaan nälkä. Puren miestä kaulaan. Mies huutaa, lapsi huutaa, minä huudan. Mies rimpuilee, mutta hän on myöhässä kaksi isoa valtimoa kaulalla on jo auki. Emäni laulu peittää kaikkien huudon....
***
Planeetalla, jolla ei ole vuosituhansiin tapahtunut mitään uutta, tapahtuu jotain ihan uutta. Uusi laulu leviää pesästä pesään ja musta ja valkoinen laulavat yhdessä.
***
Mies herää vaimonsa huutoon. Hän ottaa naisen syliinsä ja suutelee vaimoaan hikiselle otsalle. Painajainen jälleen. Mies käy tarkistamassa, että lapsella on kaikki hyvin ja ottaa vaimon tiukkaan syleilyyn. "Ei enää painajaisia". Vaimo uskoo miestään ja painajaiset pysyisivät poissa.

maanantai 23. huhtikuuta 2007

YLIHUOMENNA

Mies on nyt niin vanha, että hänen ikäänsä ei enää ja halveksuta. Hänelle ei enää naureta kuten hänelle tehtiin vuosikymmenien ajan. Nykyisin häntä enää säälitään tai joskus jopa kunnioitetaan. Tämä muutos johtui vain siitä, että mies olisi pian kulunut satavuotta. Miestä oli halveksuttu niin pitkään kuin hänen muistiaan riitti. Hän oli ollut pieni ja hintelä koko ikänsä, koulussa häntä oli kiusattu. Jatkuvaa kiusaamista hän oli paennut armeijaan. Vuonna -44 kaikki olivat kelvanneet. Kaikki kehuivat sitä sankarilliseksi ja isänmaalliseksi, todellisuudessa hän halusi vain uniformun, jonka hän kuvitteli riittävän suojaksi halveksunnalta ja kiusaamiselta tai jopa ritarin valkoiseksi haarniskaksi tyttöjen silmissä.
Kiusaaminen armeijassa oli kuitenkin vielä pahempaa kuin koulussa. Kiusaaminen päättyi vasta kun rekka saapui kuljettamaan heitä rajalle. Vihollisen lentopommi pysäytti kuitenkin rekan jo ennen rintamaa ja mies heräsi vuotta myöhemmin yksijalkaisena.
Vuodet sairaalassa olivat olleet raskaita, mutta kuitenkin kevyitä siviiliin paluuseen verrattuna. Hintelä rampa oli saanut juuri sellaisen naisen kuin odottaa sopii. Myrskyisän avioliiton tuloksena syntyi poika joka oli muuttanut Ruotsiin jo seitsemäntoista vuotiaana. Poika muisti isäänsä postikortilla lähes vuosittain.
Myrskyisä avioliitto oli päättynyt jo viisikymmenluvun puolivälissä kun mies oli yllättänyt vaimonsa sängystä toisen naisen kanssa. Vaimo ei ollut edes pyytänyt anteeksi. Vaimo oli vain nauranut hänelle, nauranut samalla tavalla kuin ne tytöt koulussa.
Kuusikymmentä luvulla hän oli jäänyt eläkkeelle. Eläkkeelle jäätyään hän oli yrittänyt osallistua veteraani toimintaan. Se oli loppunut kun hän oli ollut myymässä sotaveteraanien arpoja ja päihtynyt opiskelija ryhmä oli pahoinpidellyt hänet koska hän oli fasisti. Seitsemänkymmentäluvulla hän oli päätynyt vanhainkotiin, vanhainkodin nuorimmaksi asukkaaksi. Se oli ollut hyvää aikaa, kunnes aivohalvaus oli vienyt häneltä liikuntakyvyn ja vaikeuttanut hänen puhettaan. Sen jälkeen hän oli maannut sairaalanvuoteessa ja odottanut että hoitajat kävisivät kääntämässä häntä neljän tunnin välein. Sunnuntaisin hän pääsi joskus istumaan.
Yhdeksänkymmentä luvulla häntä ei enää nostettu, koska hoitajia oli vuosivuodelta vähemmän ja yhä harvempi hoitaja jaksoi hymyillä.
Joskus kun hän yritti puhua niin silloin hänelle naurettiin, naurettiin aivankuin ennenkin.
Nyt kaikki oli toisin tänään hän täyttäisi satavuotta. Hänen poikansa, ylilääkäri, apulais-kaupunginjohtaja, kaikki. Tänään kaikki tulisivat katsomaan häntä. Tänään olisi hänen päivänsä.
Hän hymyili, sillä hänellä oli suunnitelma. Tänään hän sanoisi suorat sanat. Hän oli yksin ollessaan harjoitellut sen sanomista jo puolen vuoden ajan.
Hoitajat olivat käyttäneet häntä aamulla suihkussa. Parta oli ajettu ja tukka kammattu. Nyt hoitajat tulivat ja auttoivat hänet tuoliin. Otteet olivat tänään kunnioittavan helliä. Hänelle oli puettu hänen omat vaatteensa. Hän näytti pitkästä aikaa ihmiseltä.
Hänet työnnetään keskelle isoa juhla salia. Hän on outojen hyvinpuettujen ihmisten ympäröimä. Kaikki nämä oudot ihmiset tulevat jonossa kättelemään häntä. He sanovat hänelle jotain, mutta kukaan ei katso häntä silmiin. Kaikki katsovat suoraan kohti paikallislehden kuvaajaan.
Lopulta toimittaja tulee hänen luokseen ja kysyy miltä tuntuu.
Hän täyttää raihnaiset keuhkonsa ilmalla ja huutaa "Haistakaa paska saatanan kusipäät." Hento, mutta tällä kertaa jotenkin miehekäs ääni kaikuu salissa ja kuolemanhiljaisuus täyttää koko salin. Hiljaisuutta kestää useita sekunteja ja vain päivänsankari hymyilee.
Hiljaisuuden katkaisee osastonhoitajan ääni, joka sanoo Pertin olevan leikkisä mies.
Kaikki nauravat.
Mies viedään vuoteeseen lepäämään ja juhlat jatkuvat. Kaupunginjohtaja kertoo hoitajille tulevista epävirallisista jatkoista.
Viikkoa myöhemmin mies saa keuhkokuumeen ja kuolee, mutta se ei naurata enää ketään.

HUOMENNA

Mies on aivan liian kaunis. Naisten mielestä hän on komea, mutta miesten mielestä hän on aina ollut liian kaunis. Mies koittaa peittää kauneuttaan halvoilla rähjäisillä vaatteilla ja viikon parransängellä, mutta se vain korostaa hänen kauneuttaan. Mies istuu yksin kapakassa ja juo paukkua, koska hänestä olut maistuu veteen sekoitetulle ruisleivälle. Miehelle kaikki on aina ollut helppoa. Hän on ollut niin älykäs, että hän ei ole koskaan joutunut ajattelemaan. Hän ei ole koskaan joutunut ansaitsemaan rakkautta vaan se on aina tullut hänen luokseen. Hänellä on aina ollut helppoa. Nyt mies on työtön ja aurinko paistaa. hän juuri käynyt nostamassa ansio-sidonnaisen päivärahansa ja juuri nautittu lounas täyttää hänen vatsansa. Hänellä on kaikki hyvin.
Ilta on vasta nuori kun nainen tulee hänen pöytäänsä istumaan. Nainen, jolla on arvokas auto ja oma ura. Nainen, jolla on varmaankin menestyvä kiireinen mies. Nainen ehdottaa kaikenlaista. Pikaista poistumista ravintolasta, vetäytymistä yksityistiloihin. Intiimiä iltaa kaikin aktiviteetein.
Mies sanoo ei, jälleen kerran. Mies ehdottaa tilalle pikaista vetäytymistä asunnolleen, rauhallista TV-iltaa ja siivoamista ja tiskaamista heti aamusta. Nainen vuorostaan kieltäytyy ja sisimmässään mies tietää, että hänellä ei ole koskaan mahdollisuutta saada ...tavallista naista.

KULJETTAJA

Kesä on kaunis. Kesä tuo aina minulle mieleen nuoruuden ja keski-Suomen. Ajan jolloin kaikki oli paremmin. Ajan jolloin kaikki oli selvää ja helppoa. Vaikka olenkin asunut täällä Helsingissä jo vuosia olen aina ollut täällä vieras. Kala kuivalla maalla. Kesälomat ovat ainut aika jolloin tunnen eläväni. Maalla kaikki on selkeää. Kesä tuo minulle mieleen nuoruuden ja ajan jolloin kaikki oli oikein. Olen monesti miettinyt kannattiko kaupunkiin muuttaminen. Aluksi muuton piti olla vain väliaikainen. Asuntovelka on kuitenkin juurruttanut minut tähän kaupunkiin. Oikeat juureni ovat poikki ja nyt olen kiinni tässä kaupungissa kuin kärpänen hämähäkin verkossa.

Eläkkeeseen on vielä monta vuotta. Onneksi. Minä pidän työstäni. Eihän bussinkuljettajan työssä ole samaa hohtoa kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin kuljettajat kantoivat työpukua ylpeydellä. Nykyisin kaikenmaailman räkänokat tekevät tätä työtä. Heistä näkee, että he tekevät tätä työtä vain rahan vuoksi. Heistä näkee, että he vihaavat työtään.
Parikymmentä vuotta sitten Helsinki oli ollut kaunis kaupunki. Silloin ihmiset olivat vielä sanoneet päivää kuljettajille. Nykyisin tämä kaupunki on sairas. Kuollut. Vai olenko minä muuttunut. Nykyisin huomaan, että ajattelen yhä useammin vanhoja hyviä aikoja.
Aikamerkki. Aika lähteä. Onneksi minulla on aamuvuoro. Minä saan aina aamuvuorot. Nuoret kuljettajat eivät halua nousta näin aikaisin. Eivät varsinkaan juhannuksena. Ymmärränhän minä sen, tulihan sitä itsekin otettua nuorena miehenä. Nykyisin sitä ei kuitenkaan kestä viinaa, ei paljoa ainakaan.
Vanhat työkaverit joiden kanssa aikoinaan tuli käytyä kupittamassa ovat nykyisin eläkkeellä taikka haudassa.
Kiihdytän autoa. Kaikki on nykyisin helppoa. Tämä ei ole bussi vaan lentokone. Kojetaulussa on satoja valoja. Kun painan kaasua niin mittarit heiluvat ja valot vilkkuvat. En ole vuosiin ymmärtänyt mitään mittareista. Minä vain
painan kaasua ja käännän rattia, kaikki muu tapahtuu automaattisesti.
Tämä on helppo vuoro, yleensä tässä kulkee alle viisi matkustajaa. Kuka hullu nyt heräisi tähän aikaan. Minä.
Pysäkillä istuu joku pitkätukka. En ymmärrä miksi nuorilla miehillä on nykyisin pitkä tukka. Omalla pojallani on jopa korvarengas.
Poika on nukahtanut pysäkille, pitäisiköhän ajaa ohi. Ei, minä olen vanhan ajan kuljettaja. Pysäytän bussin ja painan äänimerkkiä. Poika herää säpsähtäen tähän päivään ja hetkeen. Katseltuaan pari sekuntia ympärilleen hän hahmottaa tilanteen. Hän nousee seisomaan ja ryntää sisään.
- Kiitos ja huomenta. Sanoo poika seutulippua näyttäen.
- Huomenta, tullut juhlittua vai...?
- Ei töihin menossa, mutta uni yllätti odotellessa.
Poika marssii käytävän keskivaiheille ja istuutuu asentoon missä on helppo jatkaa nukkumista. Poika on menossa töihin. Mukavaa, että joku tekee töitä. Minun poikaani ei työnteko juurikaan kiinnosta. Poika haluaa olla taiteilija. Poika luulee olevansa kirjailija.
Olisi ollut mukavaa jos poika olisi istunut etupenkkiin ja aloittanut keskustelun. Ennen tässä työssä sai keskustella ihmisten kanssa. Seitsemänkymmentä luvulla demarivirkamiehet olivat keksineet liimata busseihin tarroja. "Kuljettajan kanssa keskustelu kielletty." Nykyisin ihmiset tuntuivat ajattelevan, että kuljettaja on vain osa konetta. Vain hullut ja vanhukset tulevat enää keskustelemaan. Vanhukset ovat nykyisin yksinäisiä. Muistan vielä ajan jolloin ikää kunnioitettiin. Silloin vanhukset saivat bussissa istumapaikan vaikka busseissa ei ollut heille erityisesti varattuja paikkoja.
Laitan radion päälle. Uutiset. Poika on nukahtanut, ihmiset eivät enää nykyisin osaa herätä. Kaikki johtuu televisiosta. Ennen televisiota ihmiset olivat olleet erilaisia. Kun katsoo televisio uutiset niin tuntia myöhemmin ei enää muista mistä niissä puhuttiin. Minä tiedän paljon vaikka olenkin vain kansakoulun käynyt bussikuski. Kun kuulee radio uutiset kymmenen kertaa päivässä niin
pysyy kyllä ajan tasalla. Maailma on nykyisin erilainen, radiouutiset ovat erilaisia kuin ennen. Ennen uutiset olivat selkeitä. Ennen uutiset olivat aina jotain mieltä. Nykyisin uutisissa yritetään aina ymmärtää kaikkia osapuolia. Maailma oli aikaisemmin selkeä.
Ennen ratkaisuksi riitti, että paskiaisia turpiin ja köyhille lisää rahaa.
Pyhäpäivinä on mukava ajaa, kaikki liikennevalot vilkkuvat keltaisella. Liikennettä ei juuri ole. Edessä ajava Toyota pysähtyy yllättäen keskelle risteystä.
Painan jarrua. Auto pysähtyy vain muutaman sentin päähän Toyotan perävaloista. Kyydissä oleva poika tipahtaa lattialle. Miksi helvetissä tuo auto jarrutti? Mitään syytä jarrutukseen ei ole näkyvissä. Oma jarrutukseni myöhästyi puolisen sekuntia. Kymmenen vuotta sitten reagoin paljon nopeammin. ABS-jarrut
pelastivat.
Toyotan ovi aukeaa. Kuljettaja työntää päänsä ulos. Kuljettaja lyyhistyy kasaan ja oksentaa raivoisasti.

Katsellessa pala nousee kurkkuun. Takanani poika nousee kiroillen ylös. Hän kömpii auton etu-osaan ja tulee kanssani todistamaan tätä kaunista näytelmää. "Jaha", sanoo poika ja menee
takaisin paikalleen istumaan.
Toyota lähtee jälleen liikkeelle. Juhannuksen taikaa. Matka jatkuu, radiosta kerrotaan ensimmäisistä hukkuneista. Minä oli osallistunut työpaikallani vetoon. Veikkaukseni
oli kymmenen hukkunutta. Ei taida riittää.
Uutiset loppuvat vuorossa on tauotonta musiikkia. Sinatra aloittaa laulamalla "My Way" ;n. Sinatra on suurin. Siinä miehessä on karismaa ja tyyliä mitä ei kenelläkään ole ollut hänen jälkeensä. Minäkin olin eukon kanssa katsomassa kun Sinatra oli Helsingissä. Sinatra oli jo vanha mies, mutta
"My way" lähti vielä tyylillä. Pojalla on joku video
jossa joku nuori hulttio jolla on mätänevät hampaat
raakkuu saman laulun. Poika soitti sen kerran minulle sanoen, että tässä on meidän sukupolvien välinen ero, pelkäänpä, että hän oli oikeassa.
" ...I did it My way..."
Yllättäen tunnen, että pala nousee kurkkuuni ja kyynel vierähtää poskelleni. En muista, että olisin itkenyt koskaan aikaisemmin. Tuntuu oikeastaan, aika hyvältä.
Katson taustapeiliin ja huomaan, että poika katsoo minua virnuillen. Helvetti, mikä minua oikein riivaa. Bussikuski itkee kuunnellessaan tätä. Katson eteeni ja näen edessäni tien.
My way, niinpä niin, minun tieni. Ei ihme, että tuota kersaa naurattaa.
Päätepysäkki.

TÄNÄÄN

Pojalla oli punainen pipo, mikä jo itsessään on rikollista. Miehen taimen oli jo kuusi vuotta. Hän oli jo aivan liian vanha istumaan lastenvaunuissa, mutta Espoon vihreissä busseissa äiti-lastenvaunu yhdistelmä sai matkustaa ilmaiseksi, niinpä poika istui lasten-vaunuissa. Kerran kuumana kesäpäivänä äiti oli taitellut vaunut kasaan ja noussut bussiin vaunut kainalossa. Silloin kuljettaja oli marssinut bussin takaosaan rahastamaan äitiä. Onneksi paikalla olleet muut naiset olivat tulleet yhteistuumin puolustamaan äitiä. Äidin ei ollut tarvinnut maksaa. Kuljettaja oli saanut työpaikallaan varoituksen ja asiasta oli pitkään keskusteltu paikallislehden mielipidepalstoilla.
Tämän jälkeen poika oli kuitenkin aina bussissa istunut vaunuissa, vaikka hän olikin jo iso poika.
Nyt poika kuitenkin rohkaisi mielensä ja alkoi anomaan äidiltään poispääsyä vaunuista;
- Äiti mä haluan penkille istumaan.
- Hiljaa nyt!
- Mä haluun.
- Sano jotain mitä et halua.
- Haluun!
- Ei, nyt sanot jonkun asian mitä et halua!
- Isän luona mä en halua pihalle leikkimään.
-...Mikset?
- Koska isän kanssa on niin kiva olla.
Äidillinen avokämmen katkaisee keskustelun. Pojan silmissä näkyy suru , mutta hän päättää olla itkemättä. Äiti on väsynyt. Miesmatkustajat katsovat muualle ja unohtavat. Naismatkustajat ymmärtävät ja antavat anteeksi.

EILEN

Poika, jolla on punainen paksu poninhäntä, huoliteltu poskiparta ja ohimoilta oheneva tukka istuu bussissa vierellään tyttö, jolla on aateliset piirteet ja kasvojen peittona huoliteltu meikki. Poika katsoo kaukaisuuteen ja yrittäen samalla tavoittaa jo vuosia mielessään pyörinyttä sävelmää. Ajatusta ja yritystä häiritsee jatkuva ääni joka kuuluu vieressä istuva aatelispiirteisen tytön suusta. Tyttö puhuu kovalla ja itsevarmalla äänellä, tytön äänessä on iloisuudesta huolimatta närkästynyt pohjasävy. Poika yrittää olla kuuntelematta ääntä, mutta jotkut sanat painuvat pakolla läpi sen sävelmän, jota poika mielessään usein hyräilee. Sanat "työ, tulevaisuus ja todellisuus" eivät olleet ennenkään merkinneet pojalle mitään, mutta hän tiesi, että tyttö kyllä tunsi sanojen merkityksen.
Sävelmä katoaa pojan mielestä, aivan kuten se on tehnyt niin monta kertaa aikaisemmin. Nyt se oli kuitenkin yhdentekevää, sillä pojan kitaran päälle oli laskeutunut paksu pöly ja hämähäkki oli rakentanut verkoston peittämään vanhan kelanauhurin. Bändin jäsenistä yksi oli kuollut ja kaksi naimisissa. Kitaraa oli kaupiteltu "keltaisessa pörssissä" jo useita kertoja, mutta ostajia ei ollut vielä ilmaantunut, ehkä se johtui aivan liian korkeasta hintapyynnöstä, tiedostamattomasta halusta pitää vanha kitara. Realisointi ajatus oli uudesta rakkaudesta kummunnut, ei oma tarve tai tahto.
Poika muistelee vuoden takaista aikaa. Silloin hän oli kuvitellut olevansa kala. Ankerias tai hauki, joka uiskentelee ikuisuuden vapaana ja valitsee parhaat syötit joutumatta kuitenkaan itse koskaan koukkuun taikka katiskaan. Lohi myötävirrassa, matkalla Karibian merelle kutemaan. Nyt hän tajusi olevansa kastemato, joka oli vähän aikaa saanut luikerrella vapauden illuusiossa, kunnes kohtalo oli tunkenut hänet koukkuun. Koukkuun, joka ylettyi perseestä päänahkaan.
Tytön katkeamaton puhevirta jatkuu. Puhe kertoo poninhännän katkeamisesta ja sivuista jotka tultaisiin rajaamaan tarkasti.
Poika muistaa yhä ajan, jolloin hän ei ollut kokonainen vaan vain kolmeneljäsosaa. Hänellä oli ollut mukavaa etsiessään sitä puuttuvaa palaa. Kaikki oli ollut helppoa kunnes hän oli kohdannut tämän naisen, joka oli myös kolmeneljäsosaa. Yhdessä heistä oli tullut yksi kokonainen, mutta tyttö oli suorittanut kokonaisuuden jaon ja pojasta oli tullut vain vajaa puolikas. Vajaa puolikas oli menettänyt kaiken voiman ja virran, mutta onneksi tyttö oli ollut paikalla näyttämässä suunnan, johon olisi hyvä luikerrella. Katseiden kohdatessa pojan päästä oli kuulunut kova paukahdus ja hän oli hetken aikaa kuvitellut, että kyseessä oli pitkään odotettu räjähdys, mutta kyseessä olikin vain pojan päässä varastoituneena olleen tyhjän tilan täyttyminen. Aluksi tyhjiön täyttyminen oli pojasta tuntunut mukavalta, mutta myöhemmin poika ymmärsi, että tyhjiö oli ollut se voima joka piti pojan poikana. Tyhjiö oli ollut se liima joka piti pojan persoonallisuuden palaset kasassa. Nyt pojan persoona oli liiman puuttuessa hajoamassa pieniksi palasiksi. Hän oli alkanut aikuistua.


Poika muisteli aikaa, jolloin hän oli ollut varma, että hän voisi vetää tytön mukanaan alas ja että hän voisi ottaa tytön voiman ja käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa. Tyttö olikin ottanut häntä niskasta kiinni ja kun hän oli pyristellyt kohti valoa, vapautta ja vastavirtaa niin oli tyttö kertonut olevansa raskaana, ihan vähän vaan. Uutisten jälkeen poika huomasi, että hän oli pudonnut putkeen. Putkeen, joka veti häntä ylöspäin, kohti todellisuutta, mustaa pukua tarvittiin nyt hautajaisten lisäksi työelämässä.
Kun hän oli huomannut mitä on tapahtumassa niin kaikki oli ollut aivan liian myöhäistä.
Punapäinen poika, joka istui bussissa, oli nyt matkalla parturiin hääpäivänsä aattona. Tyttö, jolla oli kauniit kasvot ja kireä ilme, oli nyt vihdoin lopettanut puhumisen ja hyräili itsekseen. Tytön silmäkulmissa oli alkavia ryppyjä, jotka eivät johtuneet nauramisesta. Kauneudenhoitola ei ollut kiinni, kuten poika oli tytön kotiin tullessa epäillyt, vaan näitä ryppyjä, jotka johtuivat rakkaudesta, eivät edes kalleimmat kosmetologit pystyneet kätkemään.
Poika katsoi tyttöä ja yritti tavoittaa kadonneen sävelen, mutta se oli nyt kadonnut, lopullisesti.

Epilogi

Omistettu isälleni,
itselleni.
"Syntyi hän kasvoi hän
Synnyin minä
Kasvoi hän opetti hän
Kasvoin minä
Kutistui hän kuoli hän
Kuolin minä

Tai niin luulin"