lauantai 13. joulukuuta 2008

Työnalla

Tajusin juuri, että olen onnenpoika.

Synnyin taloudelliseen kasvuun ja marimekon väreihin. Toisaalta turvalliseen ja tasalaatuiseen Suomeen. Vanhempieni ostovoima kasvoi koko lapsuuteni. Itäauto vaihtui ensin vähän käytetettyyn länsiautoon ja myöhemmin laadukkaaseen Japanilaiseen. Rahaa riitti. Ruoka oli itsestäänselvyys 74 sai jo hampurilaisen Carrolsista Helpistä saattoi lukea kuulumiset maailmalta. Lapualla pamahti. Ja kuvaputkitehdas kaatui.

Sisävessa, juokseva vesi ja muut atomiajan ihmeet.

Opettajia oli juuri kielletty lyömästä minua, ja määrätty opettamaan joukko-oppia ja sosialismia. Opettaja lisäksi menneestä opettivat sodankokeet ihmiset ja ymmärsin että sota on paha asia, viisaimmat kuitenkin kertoivat että sodalla on merkitys.
Pääsin edistykselliseen peruskouluun, jossa opiskelija oli aina oikeassa, mutta minua opettivat vanhat tantat, jotka vielä tiesivät että se ei ole totta.

Vaikka öljystä oli alkuvuosina pulaa, uusi atomivoima valaisi leikkinurkan. Ydinsota uhkasi mutta Kekkonen suojeli. Ydinvoimassa vaarojakin, mutta meillä onneksi venäläinen voimala.

Ei pelottanut, kärsimys asui afrikassa, pahuus amerikassa ja tulevaisuu oli neuvostoliiton. YYA ja puittalous. Bilateraalinen kauppa. Luottamukselliset kahdenväliset suhteet.

Uskomattoman vapaasti sai liikkua ja tutkia maailmaa, mutta ruoka-ajaksi oli parempi olla kotona, piti muistaa afrikanlapsia ja syödä lautanen tyhjäksi tai sydämetön lapsi saatettiin uhata nataa mustalaisille. Jälkiruuaksi jaffajogurttia ja mortadella makkaraa.

Vapautta ja turvallisuutta. Vaurastumista ja uskoa tulevaisuuteen. Isänmaata suojeli Kekkonen jonka kuvan saattoi nähdä UKK hiihtomerkistä jokaisen koululaisen asussa tai uhkeasta 500 markan setelistä. Kekkonen oli estänyt Helsinginkokouksessa ydinsodan. C-kasetilta jokamiehen sävellahja.

Jumala asui vielä kirkossa ja siellä puhuva pappi ei epäröinyt kertoa siitä. Kylällä oli nähty yksinhuoltaja, lapsiraukat.

80-luku ja sateenkaaren kaikki värit. Kuolevat ja kuolleet neuvostojohtajat. Koivisto ei ollut yhtä turvallinen kuin Kekkonen mutta samaa mieltä kaikesta kuitenkin ja sosialistikin oli. Transistoriradio ja töitä tekevälle.

Seksuaalisuuteni heräsi ja onneksi juuri samaanaikaan kun Suomi vapautui. Ei Jallua vaan videoita, tulevaisuus on betamax järjestelmä vaikka V2000 on teknisesti edistyksellisempi, VHS on varma häviäjä. Led valo etupaneelissa.

Omaa elämää opiskelemaa, vahva markka ja mukavaa matkustelua. Oikea armeija pereussilaisella YlPalvolla. Lacoste vaattet ja töitä tekevälle.

Glasnost.

Suomi putos puusta, muuta kasvu jatkuu jatkuu... kunnes ei devalvoi.

Lama. Keskiolut. Vapauden varjopuolet. Mahtisaari. Silakoita.
Lamaaika sopii itsensä etsijälle. Pätkähommia ja pimuja. Suuria unelmia ja runoja pöytälaatikkoon. Rock and Roll. (drugs and sex).

Umpikuja, lamanpohja, kuukauden vastentahtoinen työttömyys. Loppu.

EU ja uusi alku kasvu jollaista ei ennen nähty. Muuttuva maailma ja laskevat rajat.
Pilattu kaupunki ja kaunis nainen. Onnistunut asuntokauppa. Hyvä ajoitus ja paljon töitä. Suvaitaan ja siedetään. Maailmasta parempi paikka.

Eurostoliitto ja ahneuden toinen aalto, kulttuurittoman kulttuurin kielto, monikulttuuri...

Lapsia, kasvua ja kuplia.

Hajoamista ja kouluammuskeluja. Ihan outoja ihmisiä minun kylässäni.
kaksoisstandardi, kaksoismoraali. Poliitttinen korrektius.

torstai 16. elokuuta 2007

Doctorin marina

Inspired by; http://ajansirpaleet.blogspot.com/2007/08/alcinoen-tarina.html
via; http://oxymoroni.blogspot.com/2007/08/kamin-tarina.html

"Niinhän me silloin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä laskimme internettiin rakentamassamme todellisuudessa leikkiä monista asioista, joita emme koskaan uskoneet oikeassa todellisuudessamme mahdollisiksi. Ja niin todellisuus päätti tehdä meistä keikauskakun heittämällä päälaelleen elinolosuhteemme. Jo parikymmentä vuotta ennen muutosta olivat profeetat ennustaneet ihmeitä tapahtuvaksi, kuka tiedettä auktoriteettinään pitäen, kuka jumalaansa uskoen, kuka silkkaa ilkikurisuuttaan kaaosta aiheuttaakseen. Kukaan ei vain silloin vielä tiennyt, mitä lopulta tapahtuisi, ja kuinka pian se tulisi maailmamme muuttamaan.Vaan tapahtuipa eräänä päivänä, niin kuin kaikki sadut tapahtuvat, että ihmiskunta sairastui. Selityksiä sairauden alkuperästä oli yhtä monia kuin niitä muutoksia ennustaneita profeettojakin, mutta ne olivat turhia ja merkityksettömiä ihmisten alkaessa kuolla. Oireilla ja kuolintavoilla ei ollut mitään yhtäläisyyttä. Yksi kaatui jaloiltaan kuin salaman halkaisema tammi, toinen sinnitteli kuumeisena sairasvuoteellaan kuin odottaen kaikkien läheistensä menevän edeltä, kolmas kärsi tuskallisista haavoista ja verenvuodosta, neljäs hiipui hymyillen... miljardis menetti järkensä ja hyppäsi alas parvekkeeltaan.Epäuskoinen ja hätääntynyt ihmiskunta ei ehtinyt, kuten ei niin usein aiemminkaan, ymmärtää luonnossa tapahtuvia muutoksia. Vasta kun muutama kohtalon kourallinen alkoi vähitellen uskoa jääneensä todistajiksi tästä kauheudesta, he huomasivat maailman muuttuneen heidän ympärillään: Enää eivät vanhat fysiikan lait itsestäänselvästi päteneet. Maailmassa tapahtui outoja asioita, joita he vasta paljon myöhemmin ensimmäisen lohikäärmeen nähtyään uskalsivat kutsua taikuudeksi. Aikaa ei enää voinut mitata tai ymmärtää sellaisena kuin he sen aiemmin olivat kokeneet. Ja mikä merkillisintä, ulkoisen maailman muutokset muuttivat heidän sisintäänkin. He eivät enää suuresta menettämisen tuskastaan ja surustaan huolimatta, tai kenties juuri niiden vuoksi, osanneet olla äärimmäisen ahneita ja itsekkäitä. Oli tullut hetki rakentaa uusi maailma siitä mikä oli jäänyt jäljelle"

Kolmekymmentä vuotta sen kaiken jälkeen kaikki näyttää edelleen samalta. Peltikatto pitäisi maalata, mutta sinkitys näyttäisi vielä kestävän. Talon katto on vanhaa navetankattopeltiä ja se ei ruostu koskaan. Talo näyttää samalta kun se on aina ollut, vaimon kuoltua en ole enää vaihtanut edes verhoja.

En maalaa kattoa koska kipu rinnassa pahenee heti jos kiipeän katolle.

Aidan takana on kaikki toisin, naapuristo on muutttunut viidakoksi. En tunnista juuri mitään kasveja jotka peittävät hylättyjä taloja. En tunnista hyönteisiä, enkä jyrsijöitä jotka kissa minulle tuo. Aidassa on pieniä reikiä josta outous yrittää tulla tontilleni. Niitän reunaalueet joka päivä ja kitken kasvimaan. Jopa typerät yksisarviset kiertävät tontin, olen laittanut sarven joka tontin kulmaan varoitukseksi.

Multa on muuttunut paremmaksi, saan jopa neljä satoa perunoita vuodessa. Varastot loppuivat jo vuosia sitten. Olen kuitenkin omavarainen.

Kiipeän torniin ja tähystelen kuten aina, turhaan kuten viimeaikoina yleensäkin.

Kun se tapahtui täälläkin tapahtui kaikkea outoa, ei niin hirveää kuin lehdissä kerrottiin, mutta pelottavaa kuitenkin. Outouden jälkeen oli tavallista kurjuutta, kerjäläisiä aidan takana, murhamiehiä, varkaita... He oppivat nopeasti, että tämä on minun maatani. Ensin ne halusivat ruokaa, sitten sähköä, sitten kotini,sitten vaimoni... En antanut, kaikki eivät uskoneet puhetta, mutta onneksi olin valmistautunut.

Itsehän maailman pilasivat. Itse tiesin, että vanhantestamentin Jumala, ei se kiva ja auttava vaan se joka kehoitti meitä käyttäytymään tai... Niin nähtiinhän tuo...

ja emmehän me osannneet käyttäytyä. Mitä muuta Jumala saatoi tehdä.

Eräänä päivänä kaikki oli toisin. Ihmiset aidan takana olivat ystävällisiä. Vakuuttivat, että muutos oli tapahtunut. Väittivät, että olin väärässä.

En uskonut.

Rapinaa, hiljaista rapinaa. Yleensä kun ihmiset kulkevat metsässä kuulostaa kuin puita kaadettaisiin, mutta tämä tulija on tasapainossa, pensaat ja puut väistivät häntä.

Poistan varmistimen aseesta. Vasen käsi on kuin tulessa.

"Hei isä"

Laitan varmistimen.

"Millaista siellä oli ?"
"Ei ihan sellaista kuin varoitit. Anteeksi että lähdin ilman lupaa."
"Kai sitä on nuorena mentävä. Olet yhtä kaunis kuin äitisi oli."

Punastus näkyy rusketuksen läpi.

"Tulin sanomaan kiitos kaikesta...ja tuomaan kukkia äidin haudalle."

Istumme aikamme haudan vieresssä. Ei ole paljoa puhuttavaa.

"Isä sinusta tulee vaari"

Sydäntä puristaa, käsi puutuu, kyyneleet valuvat. Syleilemme.

Hänen täytyy mennä, häntä odotetaan, hänellä on kiire. Hän on toisesta maailmasta.

Jäähyväiset.

"Voisitteko tulla ensi viikolla käymään, taidan tarvita apua katon maalauksessa"

Hämmästynyttä hymyä, ja kaino kysymys...
"Ethän sitten ammu häntä?"

"En, voit muuten jättää portin auki mennessäsi..."

Hän katoaa metsää ilman ääntä.

Kissa käy kurkkaamassa avonaisesta portista, mutta palaa nopeasti turvaan luokseni.
Elämä jatkuu.

tiistai 8. toukokuuta 2007

FINAALI

"Kaikki sattuu, koskaan tiedä kuka olen... ... olisin minäkin voinut, mutta... miksei, miksen, miksi, ja kaikki ne turhat vuodet,... ..olihan se hienoa... ...EIVIELÄEIVIELÄEIVIELÄ.... ....tapaankohan hänet uudestaan... ...kaikki sammuu.. ... missä sitä valoa on... ...rakastin häntä.. ...EIVIELÄEIVIELÄEIVIELÄELÄELÄELÄ...
Elä... ...Kuka se oli... .. Kaikki rahani....Kaikki naiseni... Pizzaa, ja valkosipulia"
Rauhassa, kaikki on hyvin. Ei satu enää. Se oli hyvin. Kaikki on tallessa. Valitsit oikein. Ei satu enää.
"...miksimiksimiksimiksi..."
Ei mistään erityisestä syystä. Ei satu enää. Teit kaiken hyvin. Se kannatti.
"...takaisin takaisin, vielä vähän, lisäälisää,..."
Ei enää lisää, ei paluuta. Aika on.
"... missä hän, ikävä."
Hänkin rakasti sinua, olin myös hänen kanssaan. Hän rakasti sinua, rakasti sinua, sinua, vain sinua.
"... lapsi,minulla on lapsi, minä olen isä."
Lapsi on aikuinen, lapsella on lapsi, elämä jatkuu, teit hyvän työn.
"... lapsi minä olen lapsi.., äiti"
Äiti rakastaa sinua.
"..isäää..."
Isä rakastaa sinua, hyvä poika.
" keuhkot täyteen ilmaa, polttaa.."
Syntymä, tervetuloa.
"Lämmin,.. Hyvä ...mmmm."
Lämmin, hyvä, ..
"mmmm..."
MMmm.
"mm..valo.."
Valoa kohti.
"Valossa, kiitos, hyvä."

Hoitaja otti kypärän pois päästään, päivän työ oli tehty. Potilas, 130-vuotias hengitti yhä, mutta hän oli jo poissa, kaukana poissa. Hän näytti yhä kolmekymmentävuotiaalta, mutta vaikka ruumis kesti ihmisen sielu ei kestä loputtomiin, vaan se loppuu tehtävänsä täytettyään.
Hoitaja käveli pukukaapille ja vaihtoi puukenkänsä tavallisiin.

lauantai 28. huhtikuuta 2007

AJATELLA

Aina on ollut baareja tai muita paikkoja, joissa ihminen voi nauttia päätäsekoittavia kalliita juomia ja tavata ihmisiä toivoen, että joku tulisi ja kertoisi välittävänsä sinusta. Vaikka maailma olisi täydellinen, niin kuin se nyt sattumalta oli, olisi tämä yhä sekavaa ja vaikeaa.
Nytkin nainen ihmetteli miksi hän oli tilannut keltaisen juuri tänä iltana kun edessä istui sattumalta täydellinen mies, jollaisesta hän oli haaveillut viimeiset viisikymmentä vuotta. Keltainen sekoitti pään, poisti estoja ja palautti vuosituhansia vanhan "sh" -äänteen puheeseen. Mies ei tästä näyttänyt välittävän vaan kuunteli kaikessa rauhassa naisen estotonta sössötystä ja nyökkäili siemaillessaan sinistä juomaa, jonka vaikutus on tunnetusti vain piristävä.
Nainen kamppaili saadakseen ajatuksensa kasaan, seuraavaksi hänkin tilaisi sinisen tai vihreän, mutta nyt täytyisi lörpötellä tyhjänpäiväisiä, että mies ei ehtisi kadota.
- Taiteilija vai töissä?
Kysyi nainen jotain sanoakseen.
- Töissä.
Vastasi mies ja hymyili. Nainen hämmästyi, miehessä täytyy olla jotain vikaa, sillä ei kukaan täysjärkinen tee töitä. Mies vaikutti kuitenkin hyvinkin täysjärkiseltä, jopa syötävän herkulliselta, herkältä ja älykkäältä. Silmissä oli älykäs katse, joka kertoi että mies ymmärsi. Mitä mies ymmärsi sitä nainen ei tiennyt.
- Mitä teet?
- Olen poliisi.
Nainen oli aina kuvitellut, että poliiseja olisi vain telen aivottomissa viihdesarjoissa, miehen täytyi pitää häntä pilkkanaan.
- Etkä ole, et edes näytä poliisilta.
- Miltä poliisit sitten näyttävät.
- En tiedä, isoilta ja rumilta kai.
- No en minä ainakaan ole iso.
- Odota, käyn hakemassa uuden juoman..
Nainen poistui vessaan, jossa korjasi suurella ammattitaidolla meikkiään. Hän oli kosmetiikka konsultti, erikoisalanaan luomien tekeminen. Joillekin ökyrikkaille hän oli joskus valmistanut myös arpia. Täydellisten ihmisten yhteiskunnassa ainut keino erottua olivat kauneusvirheet. Nyt kaksi hienoa luomea, jotka hän oli valmistanut tätä iltaa varten näyttivät rumilta ja suttuisilta ja hän päätti pestä ne pois koska miehellekään ei sellaisia ollut. Mies oli ainutlaatuisen ihana. Mies osasi sanoa juuri oikeat asiat, aivan kuin hän osaisi lukea ajatuksia.
Nainen palasi pöytään baaritiskin kautta, hän tilasi itselleen sini-vihreän selventääkseen päätään. Olisipa mies ottanut vuorostaan keltaisen. Pöydässä mies odotti itsevarman ja rennon näköisenä kädessään lasi keltaista, aivan kuten nainen oli toivonut.
Keskustelu jatkuu:
- No, mitä poliisit sitten tekevät?
-Ylläpitävät järjestystä kaiketi.
- Eikö se säily sitten pitämättä?
- Kyllä kai, mutta varmuuden vuoksi meitä on vielä muutama.
- No, mitä te sitten teette, noin ihan oikeasti.
- Ei paljon mitään, valvotaan vaan.
- Valvotte mitä?
- Se on vähän niin kuin salaisuus.
- Minä olen taiteilija, haluatko kuulla työstäni?
- Tottakai.
Ja mies kuunteli ja kysyi juuri oikeat kysymykset, ne naiselle tärkeät, jotka kertoivat naiselle, että mies ymmärsi ja käsitti mitä nainen halusi työllään sanoa.
Keskustelu jatkui valomerkkiin asti ja vielä paljon pitempäänkin. Rakastajana mies ylitti kaikki odotukset, aivan kuin mies osaisi lukea ajatuksia.
Intohimoista yötä seurasi monta samanlaista yötä ja monta ihanaa päivää. Yhdessäolo johti yhteen muuttoon ja valtion vahvistamaan parisuhteeseen. Parisuhdetta seurasi lapsi. Ja kaiken aikaa mies oli täydellinen, mies tuntui aistivan niin lapsen kuin naisen mielialat ja mielihalut. Hääpäivät ja syntymäpäivät mies tuntui muistavan aina. Elämä on täydellistä. Mies kävi kerran kuussa poliisitoimistossa töissä antamassa raportin, muttei kuitenkaan suostunut puhumaan työstään, koska se oli salaista muttei kovin mielenkiintoista.
Nainen jatkoi taiteiluaan vailla merkittävää menestystä, itse asiassa vain mies tuntui ymmärtävän mitä hän taiteellisilla produktiollaan halusi sanoa.
Mies oli juuri antamassa poliisitoimistossa kuukausiraporttiaan kun telen uutisissa kerrottiin poliisista, "... tutkimustemme mukaan poliisi on palkannut useita telepaatteja valvomaan kansalaisia yhteiskuntarauhan säilyt.. Krtz LÄHETYS KESKEYTETÄÄN...". Ja seuraavaksi urheilua.
Naisen mielessä välähti ja kaikki oli äkkiä selvää.
Mies saapui kotiin , iloisena niin kuin aina. Naisen kattamassa kahvipöydässä vallitsi jäätävä hiljaisuus. Mies katsoi naista silmiin ja nainen tunsi kuinka mies luki hänen ajatuksiaan. Hirveää. Mies luki hänen ajatuksiaan.
Mies katkaisi hiljaisuuden sanoen: "Voi kun et olisi katsonut teleä tänään". Nainen tajusi, että miehen tehtävät olivat erittäin salaisia. Kenties miehen tuli nyt poistaa hänet.
- Miten niin?
- Minulla olisi ollut kaksi teatterilippua.
Pilaileeko mies? Tietääkö hän, että minä tiedän. Vai onko kaikki vain minun kuvitelmaa.
Illalla teatterissa nainen tunsi epäilystensä häipyvän. Kenties hän oli kuvitellut koko uutisen, pelko alkoi häipyä ja kaikki oli nyt niin kuin aikaisemminkin.
Voi kun mies ottaisi minua kädestä kiinni ja suutelisi minua poskelle.
Mies otti vaimoaan kädestä kiinni ja suuteli häntä poskelle.

torstai 26. huhtikuuta 2007

ÄIDIN TYTTÖ

En tiedä koska kaikki alkoi, ensin ei ollut mitään ja vähän myöhemmin oli kaikki.
Laulussa oli kaikki ja kaikki oli laulussa. En tiedä oliko laulu ennen minua, mutta laulun mukaan laulu oli ollut aina. Ja kaikki oli laulussa.
Laulun lisäksi on emä. Emä laulaa ja kun emä joskus lakkaa laulamasta muutun minä emäksi ja aloitan vuorostani laulun. Näin on aina.
Meitä on kaksi, musta ja valkoinen. Minusta tulee emä joten olen valkoinen. Vieressäni on musta, musta ei ymmärrä laulua, mutta se tietää kyllä olevansa musta. Mustat lähtevät aikaisin. Mustan tehtävä on hakea ruokaa. Ajan kuluttua musta ei enää jaksa. Niin se on.
Emäni laulaa minulle ja ruokkii minua. Maitiainen tulee emästä ja täyttä vatsan laulu tulee emästä korviini ja täyttää mieleni.
Emäni on pian loppu ja minusta tulee emä.
***
Korkealla planeetan yläpuolella leijuu avaruusalus. Avaruusaluksessa mies seuraa huolissaan naisen elintoiminnoista kertovaa monitoria. Kaikki muu on kunnossa, mutta aivokäyrä vaikutta käsittämättömältä. Se ei ole uutta vaan viimeiset kaksi viikkoa on tilanne ollut käsittämättömän vakaa. Ehkä tämä kaikki johtuu tästä kirotusta planeetasta, jossa ei ole päivää eikä yötä. Planeetan vuosi ja vuorokausi ovat täsmälleen yhtä pitkät ja aurinko paistaa aina samaan kohtaan täysin samalla intensiteetillä. Ei ole vuodenaikoja, ei säävaihteluita eikä mitään joka kertoisi ajan kulumisesta. Ainut joka kertoo miehelle ajan kulumisesta on aluksen tietokoneen kello ja sekin tuntuu hidastuvan koko ajan.
Nainen voi kuitenkin hyvin ja häntä ei saa herättää ennen kuin kahden viikon kuluttua.
Mies ei muista koska hän on viimeksi nukkunut. Tällä planeetalla ei voi nukkua, mutta jatkuva torkkuminen korvaa kunnon yöunen.
***
Minä olen nyt emä. Osaan laulun. Musta pyörähti päälläni ja lähti etsimään ruokaa. Minä odotan. Aloitan laulun valkoinen ja musta odottavat sisälläni ja kuulevat jo.
***
Mies on käynyt jälleen lääkekaapilla havaitakseen vain, että unilääkkeet ovat edelleen lopussa. Hän ei enää jaksanut tuijottaa monitoreja jotka eivät olleet muuttuneet koko aikana. Hän oli unenpuutteen, ikävän ja huolen takia sairas. Ruoka ei enää pysynyt sisällä, mutta hän päätti odottaa, koska nainen oli niin vannottanut. Hän oli ennenkin joutunut odottamaan matkan aikana ja hän tiesi hyvin, että mikään ei voisi mennä pieleen. Kaikki oli kuitenkin nyt erilaista sillä nainen oli nyt raskaana, viimeisillään. Hän päätti kuitenkin odottaa vielä viikon, koska oli niin luvannut.
***
Musta ja valkoinen ovat syntyneet. Laulan kuten oma emäni. Musta ja valkoinen kasvavat nopeasti ja maitiainen alkaa olla lopussa. Oman mustani pitäisi palata pian.
***
Mies nukkuu ja näkee levotonta unta.
***
Musta on myöhässä ja maitiainen on loppumaisillaan. Säännöstelen sitä ja annan sitä vain valkoiselle. Vain valkoinen on tärkeä. Syön viimeiset palat omaa emääni ja odotan, mutta lauluni jatkuu koko ajan. Laulu on aina.
***
Mies herää tokkuraisena ja ajattelee, mikä typerä tapa viettää häämatkaa. Toisaalta tämä oli ollut hänen ideansa ja nainen oli aluksi vastustanut sitä. Aluksi kaikki oli ollut mukavaa ja hän oli nauttinut tripeistään, mutta suunnittelematon spontaani raskaus oli vaatinut matkan lyhentämistä. Nainen oli kuitenkin halunnut yhdelle tripille. Mies päätti odottaa vielä yhden päivän.
***
Iso-Musta palasi vihdoin, pulskana ja hyvinvoivana. Se katsoi minun silmiini ja kellistyi eteeni. Puren kaulapoimun auki niin kuin laulu kertoo ja imen elämän itseeni. Outo värisyttävä tunne kulkee lävitseni, tästä tunteesta laulu ei ollut maininnut. Musta ja valkoinen voivat hyvin. Kaikki on hyvin: Laulu jatkuu niin kuin sen pitääkin, mutta minulla on outo olo ikään kuin jokin olisi väärin, perusteellisen väärin. Laulu kuulostaa pahalta vaikka tiedänkin sen olevan oikein. Minun on ikävä omaa mustaani ja sen liha maistuu pilaantuneelta.
Valkoinen katsoo minua nälkäisenä.
***
Mies ei enää jaksa odottaa, vaan käynnistää palautus ohjelman. Kestäisi vielä noin puoli tuntia ja nainen heräisi ja kotimatka voisi alkaa. Puoli tuntia on pitkä aika kun sen kulumista ei huomaa muusta kuin näyttöruudun piirtämistä kirkkaista numeroista. Tietokoneen näyttämä aika ei ole oikeata aikaa, se on vain kaksiulotteinen visio siitä ajasta joka oikeasti kulkee maanpäällä. Maanpäälinen aika on kaunista ja hyvää, se saa syksyiset lehdet kohisemaan. Mies odotaa.
***
Kaikki on väärin, valkoinen ja musta alkavat näyttä limapalloilta jotka himoiten tuijottavat lihaani. En jaksa enää laulaa ja se tuntuu hämmentävän valkoista. Minun on ikävä jotain mitä en muista, jotain mitä laulussa ei mainita. Mielessäni vilkkuvat sekavina kuvat joissa ei ole mitään järkeä. Kuvissa esiintyy usein outo kaksijalkainen jonka kuva saa aikaan lämpimiä väristyksiä.
Maitiaista ei tule enää ja valkoinen on alkanut syömään minua. Samalla hetkellä tajuan kuolevani ja ajattelen miestäni. Mies...
... mies... minulla on mies, minä muistan kaiken. Ajattelen miestäni ja laulan uuden laulun. ***
Olemme matkalla kotiin. Vaimoni on ollut jotenkin omituinen herättyään hän kertoo kaiken olevan hyvin ja että planeetalla oli ollut ihan kivaa. No en minäkään ollut kertonut kaikkea siitä mitä nymfien planeetalla oli tapahtunut. Ikävä on kuitenkin poissa ja eron jälkeen ymmärrän yhä selvemmin kuinka paljon vaimoani rakastan, joten tämä matka oli ollut hyvä idea. Maapallolla kaikki on niin hyvin, että seikkailuja ei löydä juuri muualta kuin vierailta planeetoilta. Sielun siirtäminen vieraaseen elämän muotoon on suurin seikkailu mitä kuvitella saattaa. Vaimon aika on kohta täysi, me emme millään ehdi kotiin ennen lapsen syntymää.
***
Lapsemme on nyt viikon vanha, kaunis, suloinen ja täydellinen. Ainut vika on se että se huutaa. Maapallolla meillä olisi kaikki tekniikka sen rauhoittamiseksi, mutta tässä surkeassa aluksessa ainut keino on pitää sitä sylissä ja puhella sille rauhallisesti. Mies on yhä sekaisin kaikista nappaamistaan unilääkkeistä ja hänestä ei ole juuri apua.
Mies nukkuu kaula paljaana ja näen veren kiertävän hänen suonissaan. Lapsen huuto sattuu korviini. Alan hyräilemään laulua mielessäni peittääkseni sen.
Laulu ottaa vallan ja näen miehen sellaisena kuin hän on, sellaisena kuin se laulussa kerrotaan. Kaulasuoni sykkii yhä taajempaan. Tunnen omien hampaideni terävyyden. Lapsi huutaa, sen on varmaan nälkä. Puren miestä kaulaan. Mies huutaa, lapsi huutaa, minä huudan. Mies rimpuilee, mutta hän on myöhässä kaksi isoa valtimoa kaulalla on jo auki. Emäni laulu peittää kaikkien huudon....
***
Planeetalla, jolla ei ole vuosituhansiin tapahtunut mitään uutta, tapahtuu jotain ihan uutta. Uusi laulu leviää pesästä pesään ja musta ja valkoinen laulavat yhdessä.
***
Mies herää vaimonsa huutoon. Hän ottaa naisen syliinsä ja suutelee vaimoaan hikiselle otsalle. Painajainen jälleen. Mies käy tarkistamassa, että lapsella on kaikki hyvin ja ottaa vaimon tiukkaan syleilyyn. "Ei enää painajaisia". Vaimo uskoo miestään ja painajaiset pysyisivät poissa.

maanantai 23. huhtikuuta 2007

YLIHUOMENNA

Mies on nyt niin vanha, että hänen ikäänsä ei enää ja halveksuta. Hänelle ei enää naureta kuten hänelle tehtiin vuosikymmenien ajan. Nykyisin häntä enää säälitään tai joskus jopa kunnioitetaan. Tämä muutos johtui vain siitä, että mies olisi pian kulunut satavuotta. Miestä oli halveksuttu niin pitkään kuin hänen muistiaan riitti. Hän oli ollut pieni ja hintelä koko ikänsä, koulussa häntä oli kiusattu. Jatkuvaa kiusaamista hän oli paennut armeijaan. Vuonna -44 kaikki olivat kelvanneet. Kaikki kehuivat sitä sankarilliseksi ja isänmaalliseksi, todellisuudessa hän halusi vain uniformun, jonka hän kuvitteli riittävän suojaksi halveksunnalta ja kiusaamiselta tai jopa ritarin valkoiseksi haarniskaksi tyttöjen silmissä.
Kiusaaminen armeijassa oli kuitenkin vielä pahempaa kuin koulussa. Kiusaaminen päättyi vasta kun rekka saapui kuljettamaan heitä rajalle. Vihollisen lentopommi pysäytti kuitenkin rekan jo ennen rintamaa ja mies heräsi vuotta myöhemmin yksijalkaisena.
Vuodet sairaalassa olivat olleet raskaita, mutta kuitenkin kevyitä siviiliin paluuseen verrattuna. Hintelä rampa oli saanut juuri sellaisen naisen kuin odottaa sopii. Myrskyisän avioliiton tuloksena syntyi poika joka oli muuttanut Ruotsiin jo seitsemäntoista vuotiaana. Poika muisti isäänsä postikortilla lähes vuosittain.
Myrskyisä avioliitto oli päättynyt jo viisikymmenluvun puolivälissä kun mies oli yllättänyt vaimonsa sängystä toisen naisen kanssa. Vaimo ei ollut edes pyytänyt anteeksi. Vaimo oli vain nauranut hänelle, nauranut samalla tavalla kuin ne tytöt koulussa.
Kuusikymmentä luvulla hän oli jäänyt eläkkeelle. Eläkkeelle jäätyään hän oli yrittänyt osallistua veteraani toimintaan. Se oli loppunut kun hän oli ollut myymässä sotaveteraanien arpoja ja päihtynyt opiskelija ryhmä oli pahoinpidellyt hänet koska hän oli fasisti. Seitsemänkymmentäluvulla hän oli päätynyt vanhainkotiin, vanhainkodin nuorimmaksi asukkaaksi. Se oli ollut hyvää aikaa, kunnes aivohalvaus oli vienyt häneltä liikuntakyvyn ja vaikeuttanut hänen puhettaan. Sen jälkeen hän oli maannut sairaalanvuoteessa ja odottanut että hoitajat kävisivät kääntämässä häntä neljän tunnin välein. Sunnuntaisin hän pääsi joskus istumaan.
Yhdeksänkymmentä luvulla häntä ei enää nostettu, koska hoitajia oli vuosivuodelta vähemmän ja yhä harvempi hoitaja jaksoi hymyillä.
Joskus kun hän yritti puhua niin silloin hänelle naurettiin, naurettiin aivankuin ennenkin.
Nyt kaikki oli toisin tänään hän täyttäisi satavuotta. Hänen poikansa, ylilääkäri, apulais-kaupunginjohtaja, kaikki. Tänään kaikki tulisivat katsomaan häntä. Tänään olisi hänen päivänsä.
Hän hymyili, sillä hänellä oli suunnitelma. Tänään hän sanoisi suorat sanat. Hän oli yksin ollessaan harjoitellut sen sanomista jo puolen vuoden ajan.
Hoitajat olivat käyttäneet häntä aamulla suihkussa. Parta oli ajettu ja tukka kammattu. Nyt hoitajat tulivat ja auttoivat hänet tuoliin. Otteet olivat tänään kunnioittavan helliä. Hänelle oli puettu hänen omat vaatteensa. Hän näytti pitkästä aikaa ihmiseltä.
Hänet työnnetään keskelle isoa juhla salia. Hän on outojen hyvinpuettujen ihmisten ympäröimä. Kaikki nämä oudot ihmiset tulevat jonossa kättelemään häntä. He sanovat hänelle jotain, mutta kukaan ei katso häntä silmiin. Kaikki katsovat suoraan kohti paikallislehden kuvaajaan.
Lopulta toimittaja tulee hänen luokseen ja kysyy miltä tuntuu.
Hän täyttää raihnaiset keuhkonsa ilmalla ja huutaa "Haistakaa paska saatanan kusipäät." Hento, mutta tällä kertaa jotenkin miehekäs ääni kaikuu salissa ja kuolemanhiljaisuus täyttää koko salin. Hiljaisuutta kestää useita sekunteja ja vain päivänsankari hymyilee.
Hiljaisuuden katkaisee osastonhoitajan ääni, joka sanoo Pertin olevan leikkisä mies.
Kaikki nauravat.
Mies viedään vuoteeseen lepäämään ja juhlat jatkuvat. Kaupunginjohtaja kertoo hoitajille tulevista epävirallisista jatkoista.
Viikkoa myöhemmin mies saa keuhkokuumeen ja kuolee, mutta se ei naurata enää ketään.

HUOMENNA

Mies on aivan liian kaunis. Naisten mielestä hän on komea, mutta miesten mielestä hän on aina ollut liian kaunis. Mies koittaa peittää kauneuttaan halvoilla rähjäisillä vaatteilla ja viikon parransängellä, mutta se vain korostaa hänen kauneuttaan. Mies istuu yksin kapakassa ja juo paukkua, koska hänestä olut maistuu veteen sekoitetulle ruisleivälle. Miehelle kaikki on aina ollut helppoa. Hän on ollut niin älykäs, että hän ei ole koskaan joutunut ajattelemaan. Hän ei ole koskaan joutunut ansaitsemaan rakkautta vaan se on aina tullut hänen luokseen. Hänellä on aina ollut helppoa. Nyt mies on työtön ja aurinko paistaa. hän juuri käynyt nostamassa ansio-sidonnaisen päivärahansa ja juuri nautittu lounas täyttää hänen vatsansa. Hänellä on kaikki hyvin.
Ilta on vasta nuori kun nainen tulee hänen pöytäänsä istumaan. Nainen, jolla on arvokas auto ja oma ura. Nainen, jolla on varmaankin menestyvä kiireinen mies. Nainen ehdottaa kaikenlaista. Pikaista poistumista ravintolasta, vetäytymistä yksityistiloihin. Intiimiä iltaa kaikin aktiviteetein.
Mies sanoo ei, jälleen kerran. Mies ehdottaa tilalle pikaista vetäytymistä asunnolleen, rauhallista TV-iltaa ja siivoamista ja tiskaamista heti aamusta. Nainen vuorostaan kieltäytyy ja sisimmässään mies tietää, että hänellä ei ole koskaan mahdollisuutta saada ...tavallista naista.